torstai 29. syyskuuta 2011

Nappikäätyjä




Pitäkää hatuistanne kiinni, se on valmis! Sain kuin sainkin vihdoin valmiiksi varmaan kaksi kuukautta pyöritelleeni tilaustyön. Asiakkaan toiveena oli saada mustista & hopean värisistä napeista ja hopealangasta tehty kääty. Olen ennenkin tehnyt Nappikäätyjä mutta nyt kipinät eivät vain lennelleet samaan tahtiin kuin ennen.
Ensimmäisessä kuvassa näkyy jo aiemminkin näyttämäni kuva ensimmäisistä ehdotuksista. Asiakas oli ihan tyytyväinen tuohon ekan kuvan koristeellisempaan versioon. Tutkailtuamme sitä tarkemmin, tulimme molemmat kuitenkin siihen tulokseen että jotain se vielä kaipaisi. Lisäsin runsaasti lisää nappeja ja hopealankaa ja tein vielä yhden, hieman retromaisen version ehdotelmaksi. Ihastuin itse kovin tuohon retromalliin ja asiakas valitsi sen loppujen lopuksi itselleen. Nyt on kevyt ja hyvä olo kun on edes yksi työ saatettu päätökseen. Työpöytä tosin näyttää tällä hetkellä vieläkin sotkuisemmalta kuin tuossa kuvassa,eikä näin ollen saa inspiraatioitani liikkeelle. Olen vältellyt sen siivoamista viimeiseen saakka mutta tänään on varmaan pakko taipua painostuksen alla.

Wish me good luck!

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Hyvä sinä!! Mikään ei olekaan niin maistuvaa ja helpottavaa, kun saada vitkuttelun jälkeen keskeneräiset työt pakettiin.

Kääty oli hurmaava! Minunkin suosikkini oli se valittu. Siinä oli mukavaa kierrettä.