perjantai 19. marraskuuta 2010

Heijastin Hapsunen ja pari daamia

Into korujen tekemiseen jatkuu. Asiakas kyseli heijastimien perään ja halusi saada persoonallisen mustan heijastimen. Tein työtä käskettyä eli pari ehdotelmaa samalla mallilla kuin Hapsunen - laukkukorut. Itse tykkäsin kovasti lopputuloksesta ja aion tehdä itsellenikin hengenpelastimen kiilumaan takin helmaan. Muutama korvakorukin tuli tehtyä, suosikkejani puisia daameja syntyi kaksin kappalein, toinen hieman ujompaa sorttia, toinen kauneudellaan tyrmäävää laatua.

Tein myös muutamat korvakorut klipseillä asiakkaan toivomuksesta. Parit nappiversiot ja yhdet Daaliat. Hyvin pysyi korvissa, ei painanut ja olivat kooltaan mitä passelimmat.

Isot mustat puulätkät innoittivat korvakorujen tekoon eli tartuin hetkeen:
Muutama muukin korvakoru pari tulla tupsahti, ne ja kaikki muutkin jo aiemmin tuotetut kappaleet löytyy tuttuun tapaan kaupan puolelta.

Tänä viikonloppuna Tampereella tapahtuu. Pakkahuoneella on Tampere Vintage-tapahtuma kaikille burkeskin, paljettien, hapsujen ja kauniiden tavaroiden ystäville.

Messuhallissa on meille koruharakoille ja käsityöläisille Suomen Kädentaidot-messut perjantaista sunnuntaihin. Täytyy katsoa kumpaan sitä kampee, tai jos kumpaankin?

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Heijastimet ovat hiaaanoja! Sopii tyylimmänkin lyylin tyyliin. Näkyvyys taattu himmeämmällekin hetkellä ;)

Niina Oivi kirjoitti...

Noh, kuis kävi? Olitsie kummassakaan? Mä olsin halunnu molempiin! Uuuh!

SalSaDesign kirjoitti...

Anonyymi: Hianoooo!
Samis: Messuilla käytiin mutta Vintagen jätin välistä. Täällä on DesignTori Pakkahuoneella 5.12, sinne siis!